Kyllä niinkuin otsikossa lukee tuli nukuttua vähän, sillä lahja oli kipeänä ja itte stressasin sitä niin paljon istuin 7 tuntia sen karsinassa ja odotin, että se piristyisi.
Kävin yöllä kattomassa sitä parisen kertaa Veeran kanssa, että se on kunnossa. Ilta oli muuten ihana. Oltiin tallilla veeran kanssa yötä kynttilän valossa ja lämmössä, katottiin leffaa ja syötiin kartanon perunalastuja <3 :) Aamulla Lahja olikin jo lähes normaali.
Pari kuvaa meistä.
- Kia kuittaaaaaaa-
maanantai 15. lokakuuta 2012
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
rip svetlana ♥
6.10. oltiin Saran kanssa miitteilemässä, oli tosi muksaa siihen asti kunnes siinä puolenyön aikaan lähdettiin Saralle päin ajamaan helsingistä .. Oltiin kiitelty koko päivän svettistä siitä kuinka se ei oo vielä tähäpäivään asti levinnyt tai koskaan jättänyt tielle, mutta nyt se sen teki. Oltiin juuri päästy rusan shellin kohalle, ku yhtäkkiä vauhti hiipuu ja me liutaa pientareelle ja svettis sammuu. Meil ei ollu mitään tietoo mitä sille kävi, yritettiin saada sitä melkeen tunti käyntiin polkemalla, mutta ei, svettis ei käynnisty .. Soiteltiin siinä kavereillekkin jotka vähän enemmän noista mopoista tietää, mutta silti ei saatu mitään suoraa vastausta mikä siinä oli. Loppujenlopuks päätettiin viiä svetikka rusan shellille, oltiin siinä tien toisella puolella liuttiin mäkee alaspäin ilman kypäriä nii kytät päätti tulla vähän kiusaamaa .. Siinä puhallutettiin ja katottiin ajokortti saralta ja muuta ja sit ne vähän nauro meille ja lähti. Saran iskä tuli meitä sitte hakemaan ja svetikka jäi rusalle aamunasti, ja sieltä sitte se haettiin. Tässä vielä kuva miltä svettis nyt näyttää .. :( Katotaan saadaanko sitä enään kuntoon vai oliko se svettiksen viimenen matka ♥
-Veera kiittää-
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
tammamaista menoa
meinasin tänään taas kirjaimellisesti repiä perseeni marinkanssa .. tamma osas taas olla niin jääräpää ! menin siis ilman satulaa osaksi siitä syystä että tamman satula oli aluksi kadonnut mutta löyty kyllä myöhemmin vaikkakin aika oudosta paikasta .. ei siitä sen enempää.
juoksutin maria aluksi vähän aikaa että purkais vähän energiaa ettei se vetelis pää kolmantena jalkana pitkin tallinpihaa minä selässä. meni tosi hyvin, ehkä vähän laiskasti.. juoksutuksen jälkeen nousin selkään ja pienen kävelyn jälkeen otin ravin .. heti toisen raviaskeleen jälkeen tamma "otti ja lähti", paineli minkä kerkesi kiitoravia kohti kentän laidalla olevaa pientä aukkoa jossa langat oli maassa, sain kyllä pysäytettyä ja pidin pienen kurinpalautuksen tammalle .. pienten tappeluiden jälkeen meni ihan kivasti ja lopuksi käytiin vielä ottamassa muutama spurtti kekkilällä. tamma ois kovasti halunnu mennä kovaa, mutta kun nurmikko oli tosi liukas ni en sitte viittiny antaa mennä. vähän hikoski vaikka ei rankasti edes menty, ilmeisesti lihakset vähän päässy tippumaan vapaapäivien myötä.
19.10.2012 tulee meillä marinkanssa vuosi täyteen, sen kunniaksi pian tulossa videota ! (:
suuret kiitokset vielä 42 lukialle, muistakaa kommentoidakkin ;) -veera-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)