Ei olla taaskaan päivitelty blogia vähään aikaan, joten anteeksi siitä. Tänään siis oltiin tallilla kian kanssa ja oli iha sairaan kiva ilma, aurinko paisto ja kesä tulee!! Tultiin tallille sonjalta Alepan ja Lidlin kautta. Ratsastettiin mari kian kanssa ja tamma kuunteli ihan hyvin apuja, vaikka virtaa näytti olevan aika paljon. Kuvii tuli tosi paljon meiän omalt palkatult ammattikuvaajalta :D Yritetää päivitellä vähän useemmi ja tästä päivästä kuvii alempana.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Tonight we'll run away Speeding faster than a midnight train
Oltiin Suvin kanssa keskiviikkona tallilla, ensiksi vähän ohjasajoin lahjaa, jonka jälkeen ratsastettiin mari.
Marsi meni ihan nätisti ja tosi kivasti. Suviakin oli kiva nähdä toosi pitkästä aikaa huminalla (:.
Torstaina oltiin minä, sara, veera, milla ja nekku katsomassa stadissa leffa vuonna 85. Leffa oli hyvä, kannattaa käydä katsomassa! Leffan jälkeen kierreltiin parissa kaupassa ja käytiin Arnoldsissa kahvilla. Oli kivaa olla tyttöjen kanssa pitkästä aikaa yhessä leffassa ja viettää laatuaikaa.
Perjantaina ratsastettiin mari, millan kanssa. Tamma keskitty jo tosi hyvin ja yhteistyö pelas, vaikka millakin oli ratsastanu monta monta monta kuukautta sitten viimeks. :D Ei sitä kyllä itekkään oo kovin säännöllisesti ratsastanu, kun toi lahja vie niin paljon aikaa, mutta aina silloin tällöin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)